Herkulliset kasvisreseptit joulupöytään

Vuosi lähestyy loppuaan ja jäljellä on joulunvietto. Toivottavasti vuotesi on ollut täynnä hyvinvointia, mutta jos ei panosta siihen ensi vuonna. Aion itse ensi vuonna keskittyä erityisesti ravintovalmennukseen ja otan uusia asiakkaita tammikuussa vastaan.

 

Joulu on juhla, jossa ruualla on usein merkittävä rooli. Joulun aikaan esimerkiksi närästyslääkkeiden myynti on kovaa ja erilaisten ruuansulatusvaivojen ilmentymistä pidetään lähes normaalina. Itse haluan kuitenkin nauttia jouluna myös hyvästä olosta ja joulupöydästä löytyy lähinnä raikkaita salaatteja, kalaa sekä kypsytettyä kasvisruokia.

 

Olen alle kasannut muutamia suosikkireseptejäni, joita myös tänä jouluna aion tehdä. Julkaisen vielä lähempänä joulua muutaman makean herkun, joiden avulla vältän mm. kaupan konvehtien ja muiden mässyjen ostamisen 🙂

Marinoitu punakaali

 

Yli 8 annosta

Punakaali on sesongissa loppuvuodesta ja toimii ihanan raikkaana ja rouskuvana joulupöydässä. Marinoidun punakaalin maku vain paranee päivän ja parin kuluessa. Säilytä sitä suljettavassa astiassa.

1 kpl pieni punakaali

2 rkl omenasiiderietikka

2 rkl oliiviöljy

1 rkl kookossokeri

1/2 tl suola

1/2 tl mustapippuri

Tee näin: Ota punakaalista uloin lehti pois. Pilko veitsellä tai koneellisesti punakaalista ohutta suikaletta. Irrottele granaattiomenan siemenet. Mittaa kulhoon myös mausteet ja sekoita huolellisesti. Anna kaalin maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan.

Vinkki! Voit sekoittaa joukkoon granaattiomenan sijaan purkin ananasmurskaa.

Kvinoa-lehtikaalisalaatti

 

Yli 8 annosta

2 dl kvinoa

1 kpl appelsiini

2 kpl punainen omena

300 g lehtikaali

1 dl manteli

loraus oliiviöljy

loraus omenasiiderietikka

ripaus suolaa

 

Tee näin: Keitä herkullinen kvinoa seuraavin askelin

  • Mittaa 2 dl kvinoaa tiheäsilmäiseen siivilään ja huuhtele. Jos et omista tiheää siivilää päästä kvinoan päälle hieman vettä ja anna turvota 10 min, huuhtele sen jälkeen varoen kylmällä vedellä.
  • Jätä kvinoa siivilään kuivumaan 15 min ajaksi, voit varovasti sekoittaa jossain vaiheessa
  • Paahda kvinoaa kattilassa keskilämmöllä muutama minuutti. Tässä vaiheessa siemenistä irtoaa hieman pähkinäinen tuoksu.
  • Lisää kattilaan 4 dl vettä ja ripaus suolaa, aseta lämpötila korkeaksi jotta vesi alkaa kiehua mahdollisimman nopeasti.
  • Kun vesi kiehuu säädä lämpötila melko alas ja kypsytä hiljalleen n. 15 minuutin ajan kansi raollaan. Voit sekoittaa kvinoaa jossain vaiheessa ja seurata kypsymistä. Lisää tarvittaessa pieni määrä vettä.
  • Kvinoa on valmista kun ylimääräinen vesi on haihtunut.

Pilko appelsiini ja omena, rouhi manteleita sopivan kokoisiksi paloiksi. Revi tai paloittele saksilla lehtikaali. Sekoita kaikki ainekset yhteen kun kvinoa on jäähtynyt. Tämäkin salaatti vain paranee muutaman päivän kuluessa.

Rosmariini-porkkanat

 

6 annosta

5-8 kpl porkkana

3 oksaa tuoretta rosmariinia

1 tl kuivattua rosmariinia

reilu loraus oliiviöljyä

vajaa tl suolaa

1 rkl hunajaa

Tee näin: Huuhtele porkkana ja pilko niistä sopivan kokoisia paloja. Aseta porkkanat leivinpaperilla vuoratulle pellille. Revi rosmariini ja mittaa mausteet porkkanoiden päälle. Hiero käsin porkkanat läpi, jotta maku asettuu tasaisesti. Levitä porkkanat pellille. Paista uunin keskitasolla 200 C noin 15-20 minuuttia kunnes porkkanat ovat kypsiä ja saaneet hieman väriä.

Juuresvuoka

 

noin 6 annosta

4 kpl porkkana

2-3 kpl palsternakka

2-3 kpl punajuuri

1/2 ruukkua tuoretta timjamia

75 g saksanpähkinä

3 dl kerma

1 tl suola

1-2 tl mustapippuriruohe

Tee näin: Huuhtele ja kuori juurekset. Tee juureksista ohuita siivuja (pieni punajuuri ensin muutamaksi lohkoksi). Aseta juurekset uunivuokaan niin, että ne eivät sekoitu keskenään. Ripottele muutaman kerran väliin hieman suolaa ja mustapippuria.

Kypsennä kasviksia 175 C uunin keskitasolla noin 35-45 minuuttia. Peitä vuoka tarvittaessa jos näyttää, että kasvikset alkavat pinnalta ruskistumaan. Kokeile ovatko juurekset kypsyneet melkein kypsiksi.

Lisää vuokaan kerma, timjami ja rouhitut pähkinät. Jatka paistamista noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä.

Wellington nyhtökauralla

 

Yli 10 annosta

Tästä kinkun korvaajasta löytyy netissä useita erilaisia versioita ja reseptejä. Tässä versiossa kuori valmistetaan muutamasta raaka-aineesta itse ja täytteestä löytyy aitoja metsäsieniä ja mahdollisimman lisäaineeton (mutta valitettavan prosessoitu) nyhtökaura. Wellingtonin voi tehdä myös valmiiseen pakastelehtitaikinaan.

Kuori

200 g luomuvoi

4 dl Virtasalmen vaalea jauhoseos (tai täysjyvävehnäjauho)

200 g luomumaitorahka

Sienitäyte

1 l kanttarelli

1 kpl sipuli

2 kpl valkosipulinkynsi

1 rkl oliiviöljy

1 rss pinaatinlehti

3/4 tl suola

1 tl mustapippuri

1 rkl omenasiiderietikka

muutama oksa tuoretta timjamia

 

Paistettu nyhtökaura

1 pkt maustamaton nyhtökaura

2 rkl oliiviöljy

tarvittaessa ripaus suolaa, kuivattua timjamia, savupaprikajauhetta

2-3 rkl kermaa

Tee näin: Valmista ensin kuoritaikina. Pilko voi paloiksi ja nypi jauhoseos voin joukkoon. Sekoita mukaan myös rahka.

Lisää jauhoja hieman tarvittaessa, yritä saada taikinasta pallo. Nosta taikina tekeytymään jääkaappiin vähintään 30 minuutin ajaksi.

Valmista täytteet näin: Mikäli käytät pakastesieniä aseta pannulle ensin sienet ja hauduta ylimääräinen neste sienistä pois. Lisää sen jälkeen pannulle pienitty sipuli ja murskatut valkosipulinkynnet. Lorauta oliiviöljyä pannulle ja kypsennä tasaisesti sieniä.

Kun sienet ovat kypsyneet kaada seos kulhoon ja lisää joukkoon huuhdellut pinaatinlehdet sekä suola, mustapippuri, etikka ja timjami. Tee sauvasekoittimella tasainen tahna. Maista tahnaa ja lisää tarvittaessa vielä ripaus suolaa tai purista joukkoon pieni määrä sitruunaa.

Aseta ja pilko tarvittaessa sen jälkeen nyhtökaura pannulle öljyn ja valitsemiesi mausteiden kanssa ja paista miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Lisää lopuksi kerma.

Kokona wellington näin: Ota kuoritaikina jääkaapista. Jauhoja hyödyntämällä kauli taikinasta n. 20×40 cm kokoinen levy. Levitä sienitäyte taikinalevyn keskelle (n. 7 cm alueelle) pituussuunnassa ja ripottele tämän jälkeen nyhtökaura sieniseoksen päälle.

Sitten seuraa haastavin osuus! Irrottele varovasti taikinalevyn reunat ja käännä ensin toinen reuna täytteen päälle ja sen jälkeen toinen. Taputtele päädyt kiinni. Käännä varovasti koko rulla toisin päin niin, että sauma jää alaspäin.

Voitele wellington pienellä määrällä kermaa ja tee pintaan muutamia pieniä viiltoja. Paista 200 C noin 25 minuuttia tai kunnes saanut väriä pintaan. Koristele timjamilla.